Author: Marin enclavé

Last Christmas, we were given two Ofelia-related gifts. Aino gave me an aquarelle by Raila Paavola, of Ofelia, based on a photo by Paula. The photo was taken at around 60° 3,434′ N, 22° 10,866 E, on 25 July 2018, i.e. on Gullkrona fjärd. There was practically no wind and the temperature was close to 30° C, something locally extraordinary. We were at the same time suffering and enjoying.

The photo is slightly too dark compared to the reality. The aquarelle reminds us of an extremely hot summer 2018. The land in the horizon is closer only in the artist’s imagination.

There was actually a video taken by Paula at about the same time. The third, last boat was just a random Bavaria, which happened to be close to us.

Another gift was somewhat surprisingly related to the same area. We were given a donation to the John Nurminen Foundation by Jaakko and Tiina. They had donated a sum, which was pinpointed north-northeast of Helsingholmen, not far away from the spot where the aquarelle can be identified. A wonderful immaterial gift to the sea, which definitely needs help.

We spent one of the hottest and windless days in Helsingholm, trying to survive under provisional biminis, sipping champagne and rosé…

Here is a sunset photo from Helsingholmen, taken by Jaakko.

Aino sanoo, että hänellä on päivässä kaksi kohokohtaa: aamiainen ja nukkumaanmeno. Lisäksi häntä kiinnostaa ruokakulttuuri. Niinpä yksi keskeisiä parametrejä veneen valinnassa oli hyvä ja toimivan tuntuinen pentteri. Nyt se joutui ensi kertaa koetukselle ja tulos oli myönteinen. Muutenkin sisätilojen viihtyisyys oli tärkeä asia veneen valintaprosessissa. Tätä seikkaa ei usea veneen myyjä tunnu tajuavan. Näin vanhaa venettä ei yleensä osteta kilpailukäyttöön.

Viipyilevän rauhallisen aamiaisen jälkeen – sen, mikä erottaa arjen ja vapaa-ajan – naiset suunnistivat kaupungille ja minä ryhdyin etsimään moottorinkorjaajaa. Muutaman soiton jälkeen sain ystävällisen vihjeen, että Brinc Tec voisi auttaa minua moottoriongelman selvittämisessä. Totta. Runsaan puolen tunnin kuluttua soitostani havaitsin jonkun pyrkivän veneeseen, ja ilokseni työkalujen kera.

Moottori, Solé Mini 29, on venemoottoriksi varsin helposti käsillä. Kuvassa näkyvän puukehikon voi nostaa pois, jolloin huoltotoimet helpottuvat eikä juuri mitään tarvitse tehdä käsikopelolla. Harmittaa, että moottorit maalataan vasta kokoamisen jälkeen, jolloin maali lohkeilee rumasti joustavista kumiosista.

Seurasin tarkkaavaisesti mekaanikon puuhia, eikä hän minulta niitä salannutkaan, vaan selitti auliisti laulavalla murteellaan tekemisiään. Venediesel oli minulle vielä outo laite, joten jokainen vihje oli tärkeä. Polttoainesuodatin oli hyvin löysällä, mitään muuta vikaa ei löytynyt, mutta olin saanut arvokkaita tietoja ja neuvoja. Lisäksi moottorissa oli nyt uusi polttainesuodatin ja yksi varallakin. Mekaanikko vei minut verstaalleen, jotta pystyisin maksamaan tehdyn työn. Verstaan toisella puolella oli liike, missä myytiin myös venetarvikkeita. Ostin kiinnitysköyden ja joitakin pikkuosia ja kävelin takaisin veneelle.

Mitäpä olisi tyytyväisen turistin elämä ilman Ahvenanmaan pannukakkua?

Palattuani veneelle olivat naiset jo paikalla ostoksineen. Olimme saaneet uusia keittiötarvikkeita, tyynyt nukkumista varten ja kaikkea muutakin elämää helpottavaa. Kaapeissa oli ruokaa ja tuoreet yrtit odottivat kuin risteilyturistit majoitustilojaan. Kummitäti Paula lahjoitti Ofelialle tummansiniset kapokkityynyt, joita kokeiltiin heti istumalaatikossa: olikin jo iltapäivärosén aika.

Elämä hymyilee välillä pehmeästi.

Ruokaa laittaessa loppui kaasu. Pullo oli ruotsalainen ja tietenkin sen paineenalennusventtiili on erilainen kuin Suomessa. Maarianhaminassa vierailee kuitenkin niin paljon ruotsalaisia veneitä, että sopivia vaihtopulloja oli onneksi varastossa. Kaasuhuolto tulevaisuudessa siirtyi selvitettävien asioiden listalle.

Illalla oli Paulan aika matkustaa Helsinkiin ja takaisin työelämään. Saatoimme hänet laivaan ja palasimme haikeina takaisin veneelle. Alunperin oli tarkoitus jatkaa matkaa heti aamulla, mutta säätiedotus lupasi rajua ukkosmyrskyä, mikä oli tappanut useita ihmisiä Puolassa. Nyt se oli lähestymässä Suomea. Niinpä oli syytä jäädä Maarianhaminaan vielä vuorokaudeksi.

Venenuorisoa päätös kuumensi vähintään maltillisesti, sillä seuraavana perjantaina olisi serkun valatilaisuus Dragsvikissä ja sinne olisi aivan pakko päästä. Yritin ilmeisen turhaan selittää, että myrsky olisi paljon miellyttävämpi kokea pursiseuran ravintolassa kuin merellä.

( https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005324584.html ) Kiira kiersi lopulta Ahvenanmaan, mutta silti koin, että olimme tehneet oikein jäädessämme odottamaan vuorokaudeksi. Tietty kiireettömyys yhdistääkin ahvenanmaalaisia ja Lapin ihmisiä. Luonnossa liikkuvan aikataulu joustaa. Muuten voi käydä huonosti.

10.8.2017 heräsimme aamukuudelta aiemman päätöksen mukaan. Tosin olin herännyt jo aikaisemmin koiranunestani naapuriveneen tyrannikapteenin pojan kiekaisuun. Minne lienevät lähteneet jo viiden jälkeen. Naapurivene oli ilmeisen uusi ja sen kippari käyttäytyi niin komentelevasti perhettään kohtaan, että jos yrittäisin samaa tyyliä, perheeni poistuisi Ofeliasta tunnin sisällä ja pian sen kylkeen iskeytyisi jostain mustasta pörssistä hankittu torpedo. Naapuriveneen lähdön vuoksi sain kuitenkin Ofeliasta ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen sivukuvan, mistä käy ilmi sen ajan hengen mukainen muoto – yksi veneen valintaan johtaneista syistä.

Toiset ovat jo liikkeellä, me vasta lähdössä. Laivaliikenne kapealla väylällä on varsin vilkasta.

Irtauduimme laiturista klo 9.10 ja suunnistimme vilkkaalle laivaväylälle. Paula ja Saga jäivät kannelle valmistautumaan purjeiden nostoon ja minä nostin moottorin kierroksia päästyämme laiturialueelta. Moottori alkoi yskähdellä ja sammui! Kaasukahvan nopea palauttaminen tyhjäkäynnille eikä sen kääntäminen aivan ääriasentoon auttanut. Yritin käynnistää moottoria uudestaan, mutta se ei käynnistynyt. Syntyi uhkaava hiljaisuus. Mikä neuvoksi?

Olimme lähteneet ensimmäiselle kunnon purjehdukselle päivälleen 689 vuotta Vasa-laivan uppomisesta! Vasa purjehti samalla väylällä vajaan meripenikulman ennen ongelmia, me emme tarvinneet kuin kaapelinmitan…

Vedimme ulos genoan saadaksemme veneen taas ohjattavaan tilaan ja pidimme lyhyen keskustelutuokion Paulan kanssa. Furusundin venesatama olisi edelleen aivan lähellä, mutta sitä olisi epämiellyttävä lähestyä pelkillä purjeilla, etenkin, kun se olisi vasta kolmas laituriin ajo tällä veneellä. Furusundissa ei ollut mitään alan palveluja, joskin satamakaupunki Kapellskär ei ollut kaukana. Furusundiin jääminen muuttaisi myös koko purjehdussuunnitelmaa, sillä Paulalla oli aikaa vain rajallisesti.

Istuimme kuitenkin purjeveneessä ja päiväksi oli luvattu 9-11 m/s lounaistuulta. Ei ollut alunperinkään tarkoitusta tai syytä ajaa moottorilla Maarianhaminaan. Niinpä päädyimme nopeasti mañana-tyyppiseen ongelmanratkaisuun. Käänsimme keulan kohti Maarianhaminaa ja nostimme isopurjeen päästyämme salmen kapeimmasta kohdasta ja läheisen lossin reitiltä. Moottoriongelma ratkaistaisiin vasta Ahvenanmaalla, purjehdus hoidettaisiin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Päivä oli kaunis, mutta pipo ei ollut kuitenkaan liiottelua.

Laivaväylällä joutui olemaan aika tarkkana, sillä se on kapea, mutta toisaalta väylä on niin syvä, että purjeveneelläkin pystyi tarvittaessa monin paikoin kiertämään merimerkkejä väärältä puolen. Avomerellä kuljimme laivareitin eteläpuolella. Saimme pitkäksi aikaa matkaseuraa partiolaisten Tokka-Lotta -veneestä. Partiolaiset olivat nostaneet rehvakkaasti valkoisen spinaakkerin ja isohko vene kallisteli välillä voimakkaasti. Sitten spinaakkeri karkasikin käsistä. Ensin luulimme sen revenneen, mutta ilmeisesti joku köysi oli vain irronnut, sillä aikansa lepatettuaan purje pullistui uudestaan. Liekö veneessä myöhemmin jalussolmuharjoittelua? Partiolaiset eivät menneet Maarianhaminaan, vaan suuntasivat Rödhamniiin päin.

Vene kulki leppoisasti eikä ohjaaminen ollut vaikeaa. Tuulta oli ennusteen mukaisesti noin 10 m/s, puuskissa 12 m/s, merkitsevä aallonkorkeus noin 1,5 m, jolloin suurimmat aallot olivat noin 2,5-metrisiä. Veneen yksi valintakriteeri, tunnustettu merikelpoisuus alkoi käydä ilmi. Koska tuuli ja aallot tulivat melko suoraan takaa, oli mukavampi ajaa pienessä sivumyötäisessä ja jiippailla välillä. Kaikkiaan jiipattiin puolen tusinan kertaa. Saga mittaili huippunopeuksien olleen noin 9 solmua aallon työntämänä.

Jossain vaiheessa kävi Paula tekemässä ravitsevan tonnikalasalaatin ja välipaloina haukkailtiin marsipaania. Vaikka moottorin sammuminen kaihersi kipparin takaraivossa, purjehduspäivä oli nautinnollinen ja Sagakin, jolle avomeri veneessä oli uusi kokemus, tuntui pitävän kyydistä. Sitä paitsi ulkomerellä sai hyvin aurinkoa, vaikkei bikinikeli ollutkaan.

Marhällan Maarianhaminaan johtavan väylän suulla.

Täydellinen avomeri ei kestänyt pitkään. Melko pian alkoivat Nyhamnin tuulimyllyt näkyä horisontissa. Marhällanin tuntumassa päätin kokeilla lähtisikö moottori sittenkin käyntiin. Jos ei, meidän olisi valmistauduttava ajamaan purjeilla laituriin tai ikävässä tapauksessa laskettava ankkuri jonnekin, mikä vaikeuttaisi liikkumista. Iloksemme kone hyrähtikin käyntiin ongelmitta. Aamusta hieman säikähtäneinä emme uskaltaneet nostaa kierroksia lainkaan, sillä edes tyhjäkäynnillä käyvällä moottorilla laituriin ajo sujuisi helposti. Niinpä matelimme tyhjäkäynnillä loppumatkan melko tyynessä säässä ja kiinnityimme Länsisataman laituriin klo 18.45.

Äiti täällä…

Kun veneasiat olivat kunnossa, kävimme syömässä illallisen pursiseuran ravintolassa ja odotimme Ainon ilmestymistä veneeseen, mistä hän oli nähnyt vain valokuvia. Iltayhdeksältä Aino saapuikin lentokentältä ja avasimme hyvän samppanjapullon monen mukavan asian kunniaksi. Paula valittiin yksimielisesti Ofelian kummiksi. Olihan Paula osallistunut veneen valintaprosessiin monin tavoin ja nyt vielä auttanut sen purjehtimisessa Suomen aluevesille.

Boot 2018 claims to be the world’s largest boat fair, and probably it is true. The purpose of our mission was not to see boats, but to concentrate on things mentioned previously in the Ofelia’s improvement plan. Therefore, we just passed by the huge motor boat halls, and had a look at only a couple of sailboats.

Pentry peep

Beautiful wood work in a Hallberg-Rassy

A catamaran cytokinesis going on?

Another device to repair… (Najad)

Frankly speaking, the 40+ ft sized sailboats seem to somehow loose their charm. It is purely a matter of taste, of course. It should be mentioned, that the author has learned to sail with old wooden boats, where the cabin was luxurious if it had a decent crawling height, and the only electric devices were the round battery operated running lights, which were not really necessary, as the wind usually died before it became dark. Some people had fancy Seagull outboards, but they were noisy enough to wake up the surrounding archipelago.

Why aren’t the bigger boats cozy? The modern, wide sailboats resemble motorboats or modern living rooms, the interior colours are light, amplified by a powerful lightning. Just like visiting a block of flats, not a boat. In addition, it seems like the designers would become indolent when planning the interiors of a larger boat.

The electrical side of the modern boats is massive. Seeing the wrist thick cable bundles hidden behind the panels I find somewhat horrifying a) how much electricity is needed, b) how many devices may – or merely will – be decomposed at sea. The comfort has its price, and not only in monetary terms.

The wide sterns allow roomy cabins, but it usually means also a need for two helms, doubling the cost of expensive electronics. The cockpit may also become unpleasant, when the boat is healing, and sometimes downright dangerous. A boat with two rudders is easier to handle, but like the Bavaria in the picture below, has only one. A gust may surprise the helmsman…

A A modern, wide stern 34 footer (Bavaria)

Ofelia’s helm in winter. The boat has the same length as the Bavaria above!

The present Volvo Ocean Race proves that the wide stern sailboats can reach terrifying speeds. Therefore, larger interiors are not limiting sporty sailing, which in turn probably means that the wide stern trend has come to stay. It means also that the Mediterranean mooring will be more and more common in the Nordic countries.

Four 400 hp outboards. Enough, I presume?

Why?

The main purpose, getting acquainted with the solutions mentioned in the improvement plan for the next season, and equipments needed for Ofelia, proved to be more difficult than anticipated. The majority of the exhibitors seemed to be mostly German retailers, not OEM representatives. There were a number of OEM retailers, but our visits at their stands seemed to be less important than the beer glass in front of an agent. For instance, we tried twice to get attention at Dometic’s toilet section without success. A new toilet is, however, the key improvement goal for Ofelia.

We were much better welcomed by the boat representatives, especially at Hallberg-Rassy. We also had a nice discussion at the Estonian tourist stand. Estonia was in general rather well represented, and the blue-black-white flag was visible at least in three places. There was an impressive Saare-boat section, too.

The fair had a large, colourful and noisy beach department. One could also try surfing.

Oops!

Although our visit was unsuccessful in terms of obtained information or purchases, it became evident the fair is so large, that a person who is seriously interested to buy a new boat, especially a sailboat, should invest in a ticket to this fair and see what the boat market can offer.

The sailing gear ready to go. The blue bag contains boat supplies from fuses to a tea kettle.

The boat had been paid and it was time to sail it from Sweden to a new home port in Finland. It was clear from the beginning that the crew should travel from Finland to Sweden by ship, as the bags weighted more than 60 kg, which would have been unbearably expensive by airplane. Even the dragging the bags from the bus to the harbour – for free – proved to be almost unbearable.

The first crew meets at the Viking terminal in Helsinki. Experience to the left, (man)power to the right – Paula and Saga.

The Bengtskär light house (59° 43.4′ N 22° 30.1′ E)

After the dinner we enjoyed a gorgeous sunset and a full moon. The ladies evaluate the taken pictures.

In the next morning, after our arrival in Stockholm, we rushed into a taxi – the one which was finally willing to take us – to the underground, from the underground to a bus to Ljusterö, an island in the Stockholm archipelago. It was important to catch the morning bus, as there were not many scheduled buses available. Finally in the afternoon we reached Åsättra, where the unlocked boat was waiting for us.

Saga’s first moments inside the boat. What might be in her mind?

Only 15 minutes later she found a place next to the spinnaker. From now on this place would be her.

While the new boat owner was still in his euphoric feelings started Paula calmly preparing the boat for sailing.

The genoa seems to work.

I knew from my previous trip that there would be a decent shopping centre on the island between the Ljusterö ferry and Åsättra marina. Therefore, we didn’t bring anything to eat with us. We had bought a couple of rosé wine bottles and a box of red wine from the ship, though. I assumed there would be a taxi at the shopping centre, but I was wrong. A 4 km one way walk would take unnecessarily long time.

Paula found, however,  in some miraculous way  a man who would drive us to the shopping centre and back. While I was doing my shopping Paula and Saga went to the pizzeria to get some pizzas for dinner. In the shop I collected speedily all kinds of things we would need on board, and we returned to the marina.

We tried to offer our friendly chauffeur a bottle of rosé for the ride, but he refused to take it. Finally, a couple of beer cans, say… accidentally fell off from my groceries into his trunk. We ate eagerly the pizzas, as we had eaten only a sweet roll and a cup of coffee from the tiny café at the marina. That was all they could offer.

The old tea kettle finally found itself a new purpose! We had bought it around 1990 in Rome, but it had been years unused, because it didn’t work on an induction stove.

At the end of the day we turned the boat’s bow against the sea and the wind. We were ready to sail in the morning.

Ofelia seems to be in a reasonably good shape, but in addition to the normal maintenance work, it needs some improvements. The guideline for safety will be the “Finnish boat inspection requirements for the boats on coastal waters”, i.e. class 2 (B). At least the following things need to be addressed:

• A manual bilge pump
• A new S-drive hull seal. The seal seems to be ok, but the skipper would sleep better when knowing the exact age of it.
• The cockpit emptying hoses and maybe the valves need to be renewed.
• The septic system needs a complete repair. The present system is illegal in Finland. In general, Sweden seems to be ahead of Finland in environmental protection, but in this case, Sweden is far behind, which is also visible in used boats.
• A working speed sensor and sonar system is needed. At present, only the sea water temperature measurement works. It is, however, unimportant as the water is always cold.
• The engine fuel system needs a new water separator, as the present might be leaking air into the fuel when throttling.
• A decent chart plotter would be nice. The boat has now a Garmin GPSMap 526, where the world ends around east of Hanko, about 23° E. Fortunately, there are still compatible charts available, should this device serve yet another year. Luckily my beard is also grey enough to consider a chart plotter only as a nice, additional accessory to the navigation, not a necessity.
• A wind meter would be fun, too.
• The stove needs to be gimbaled. If I only knew the brand of the stove!
• The heater needs to be repaired or replaced. Also the started installation of the warm air tubes needs to be finished.
• The VHF and the radio should be moved into a better place.
• An AIS wouldn’t harm.
• The crew needs charging plugs for their phones and tablets. Now the chart table looks like spaghetti at times.
• Some kind of a shore power system would be useful.
• The routes of the halyards in the mast need to be checked. One spinnaker halyard is somehow tangled and the topping lift needs to be replaced.
• New halyard locks needed, as well as the traveler cleats.
• The kick strap needs to be replaced.

Even this list is under construction! I will probably add links to the relevant posts in the future. Some of the work is absolutely necessary, some of it may be postponed to the future. I have already started the necessary desk studies, and the improvement work starts as soon as it will be warm enough to work in the boat without gloves in hands.

A Techimpex?

Vene oli maksettu ja sen oli aika siirtyä Ruotsista uuteen kotisatamaan Suomeen. Oli alunperin selvää, että matka Ruotsiin ja veneelle olisi tehtävä laivalla, sillä varusteemme painoivat yhteensä yli 60 kiloa, mikä olisi maksanut sietämättömän paljon lentokoneessa. Jo ilmainen laukkujen raahaaminen bussista laivaterminaaliin oli sietämätöntä.

Ensimmäinen miehistö kokoontuu Katajanokan Viking-terminaalissa. Vasemmalla kokemusta, oikealla voimaa – Paula ja Saga.

Bengtskärin majakka (59° 43.4′ N 22° 30.1′ E)

Ulkona oli upea auringonlasku ja kuutamo, mitä menimme ihailemaan ruokailun jälkeen. Tässä arvioidaan, millaisia kuvia kännyköihin saatiin.

Saavuttuamme seuraavana aamuna Tukholman satamaan syöksyimme laivasta taksiin – sellaiseen, mikä lopulta suostui meidät ottamaan – taksista tunnelbanaan ja tunnelbanasta Ljusterön bussiin, mihin ehdimme kohtuullisen hyvin. Ljusterö on Tukholman saaristossa oleva suuri saari laivaväylän eteläpuolella. Bussiin ehtiminen oli tärkeää, sillä niitä kulki harvakseen. Lopulta olimme iltapäivällä Åsättrassa ja löysimme lukitsemattoman veneen odottamassa meitä.

Saga on juuri laskeutunut veneen sisälle. Mitä lie hänen mielessään?

Vain 15 minuuttia myöhemmin Saga löysi itselleen paikan salongista spinaakkerin vierestä. Tästä eteenpäin paikka olisi hänen.

Veneen uuden omistajan vielä fiilistellessä euforisena, tarttui Paula tyynesti hommiin ja ryhtyi valmistautumaan tulevaan purjehdukseen

Tiesin jo edellisen matkan perusteella, että Ljusterön lossin ja Åsättran välissä olisi asiallisen näköinen ostoskeskus, mistä saisimme tarvittavat ruuat ja juomat. Ostimme ruotsinlaivalta muutaman roséviinipullon ja laatikollisen punaviiniä, mutta muuten matkustimme ilman elintarvikkeita. Oletin, että ostoskeskuksessa olisi ollut taksi, mutta olin väärässä, joten 4 km yhdensuuntainen kävelymatka kauppaan kestäisi tarpeettoman kauan.

Paula löysi kuitenkin jollain ihmeellisellä tavalla miehen, joka oli halukas kuljettamaan meidät autollaan kauppaan ja takaisin. Sillä aikaa kun tein ostoksia, kävivät Paula ja Saga tilaamassa meille pizzat illalliseksi läheisestä pizzeriasta. Keräsin pikaisesti kaupasta kaikenlaista tarpeelliseksi arvioimaani ja palasimme sitten takaisin venerantaan.

Yritimme tarjota ystävälliselle autonkuljettajallemme roséviinipulloa, mutta hän kieltäytyi. Ostoksistamme kieri kuitenkin, ikäänkuin vahingossa pari oluttölkillistä auton takaluukkuun kiitokseksi. Söimme pizzat halukkaasti, sillä lounaaksi olimme saaneet vain kahvia ja pullaa rannassa olevasta pienestä kahvilasta. Mitään ruokaisampaa ei ollut tarjolla.

Roomasta noin vuonna 1990 ostettu vesipannu, mikä oli ollut vuosia käyttämättömänä, sillä se ei toiminut induktiohellalla, löysi itselleen vihdoin uuden viran veneessä.

Päivän päätteeksi käänsimme veneen keulan kohti merta ja tuulta. Olimme valmiit purjehtimaan seuraavana aamuna.

Katselin Furusundista näkyvää merta Ruotsin itärannikolla. Lossi oli juuri kuljettanut lastinsa Köpmanholmista. Merellä näkyi useita purjeveneitä. Elokuun alun päivä oli aurinkoinen, muttei helteinen. Olin hetki sitten sopinut Ofelian myyjän kanssa veneen ostosta ja käynyt läpi maksujärjestelyt. Olin veneenomistaja.  Kuten usein vastaavissa tilanteissa ennenkin, tunnelmani ei ollut riehakas tai onnellinen, vaan melankolinen. Yli puolentoista vuoden päivittäinen myytävien veneiden seuranta oli päättynyt.  Ostopäätös oli kypsynyt Furusunds värdshusissa syödyn lounaan aikana, ja olin päättänyt heittäytyä. Kepeä veneenostospekulointi oli vaihtunut vakavaksi vastuuksi.

Koska aikaa oli vielä runsaasti ennen paluulentoa Suomeen, päätin ajaa vielä kerran Åsättraan katsomaan venettä. Otin muutamia valokuvia ja palasin hyvissä ajoin lentokentälle. Seuraavan projektin suunnittelu, veneen tuominen Suomeen, oli jo alkanut. Rupesin laatimaan mielessäni listaa tavaroista, joita pitäisi tuoda Suomesta, sillä veneessä ei ollut juuri mitään irtainta, ei edes kunnon ankkuria. 

Varsin pian alkoi olla selvää, että matka Ruotsiin pitäisi tehdä laivalla, jotta kaikki tavarat saisi kohtuuhinnalla mukaan. Kävipä mielessä sekin, että olisi vienyt tavarat omalla autolla ja jättänyt sen Ruotsiin, mutta hylkäsin idean nopeasti turhan paljon matkustelua aiheuttavana.

Kotona alkoi ruokasalin lattialle kertyä kaikenlaista tavaraa. Tiedossa olisi Ahvenanmeren ylitys ja matka Porvooseen aivan tuntemattomalla veneellä. Kaikkea mahdollista voisi sattua ja siihen olisi valmistauduttava. Myyjä ilmoitti jättävänsä ruokailuvälineet veneeseen, joten niitä ei tarvinnut ottaa mukaan. Muuten olisi kaikki muistettava sulakkeista purjeenpaikkaamisvälineisiin.

Matkaan tarvittaisiin myös miehistö. Saga-tytär oli lähdössä mukaan, mutta hänellä ei ollut kokemusta isommista purjeveneistä. Ystävämme Paula ilmoittautui matkalle vapaaehtoiseksi, ja koska hänellä oli runsaasti purjehduskokemusta, oli selvää, että kolmistaan pääsisimme helposti Maarianhaminaan. Ainon loma oli alkamassa ja hän lentäisi suoraan Maarianhaminaan miehistön vaihtoon.

Saga tutustuu reitinsuunnitteluun. Tässä suunnitellaan matkaa Kotkaan serkkujen luo – Saga is learning to navigate. Here she is planning a journey to Kotka to meet the cousins.

Paulan kesäloma oli loppumassa runsaan viikon kuluttua, joten se piti ottaa huomioon matkaa suunniteltaessa. Hahmottui ajatus matkustaa Ruotsiin laivalla seuraavan viikon maanantaina, ottaa vene haltuun tiistaina, purjehtia sillä Furusundiin keskiviikkona ja edelleen torstaina Maarianhaminaan. Tällöin jäisi Ahvenanmeren ylityksen varapäiviksi vielä perjantai ja lauantaikin, jos sää osoittautuisi huonoksi. Suursäätila ei kuitenkaan luvannut mitään hälyttävää, joten tätä suunnitelmaa ryhdyttiin toteuttamaan. Valmistautumispäiviä olisi vain neljä.