Category: Uncategorized

(14. 8. 2017) Sade oli kaikonnut yön aikana. Aamu-uinnille ei tehnyt mieli, mutta jonkinlaisen simulaation sai, kun suoritti aamutoimensa kylmällä vedellä ulkona olevan lavuaarin ääressä. Peili taisi olla kuitenkin. Muuten ulkopesutila oli askeettinen, paitsi näkymiensä ja ilman raikkauden suhteen.

Pääsimme liikkeelle klo 10.23. Ei, me emme ole aamuvirkkuja… Nostettiin purjeet päästyämme Sottungasta laivareitille ja laajemmille vesille. Lounatuuli puhalsi noin 10 m/s, meidän suuntamme kaakkoon, joten parempaa keliä oli vaikea edes kuvitella.

On nautinto purjehtia tasaisessa sivutuulessa auringon paistaessa, käytännössä tyhjän laivaväylän reunoja koluten. Voisi toki olla hivenen lämpimämpää, mutta näilläkin parameterillä elämä hymyilee! Reivaus ei käynyt millään lailla mielessä.

Kansihenkilökunta tajusi, että se kuuluu kannelle! Mikäpä siinä, torkkua saisi nyt vaikka tuntitolkulla auringon tummentaessa kasvoja…

Aino pääsi maistamaan ihan oikeaa purjehdusta. Purjehdus on kuin perinteistä tikanheittoa: helppo aloittaa, mutta taitojaan voi kehittää lopun ikäänsä. Hyvinhän tuo sujui jo nytkin.

Saavuimme Jurmon satamaan klo 16.20. Päivän keskinopeus oli 6.8 solmua, mitä voi minusta pitää kohtuullisen hyvänä, etenkin kun se saavutettiin ilman kikkailua ja edelleen ikäänkuin vieraalla veneellä. 10 m/s sivutuulta ei myöskään antanut aihetta reivaamiseen, vaan meno oli nautinnollista loppuun asti. Se oli mukava havainto.

Ofelian lokikirjassa lukee: ” Syötiin perunoita, paikallista savukalaa ja makkaraa veneessä. Lyhyt kävely rannalle auringonlaskua ihaillen.”

Jurmoon haluan uudestaan, ajan kanssa, jotta ehtii edes hieman tutkia saarta. Olen aina halunnut sen tehdä.

Last Christmas, we were given two Ofelia-related gifts. Aino gave me an aquarelle by Raila Paavola, of Ofelia, based on a photo by Paula. The photo was taken at around 60° 3,434′ N, 22° 10,866 E, on 25 July 2018, i.e. on Gullkrona fjärd. There was practically no wind and the temperature was close to 30° C, something locally extraordinary. We were at the same time suffering and enjoying.

The photo is slightly too dark compared to the reality. The aquarelle reminds us of an extremely hot summer 2018. The land in the horizon is closer only in the artist’s imagination.

There was actually a video taken by Paula at about the same time. The third, last boat was just a random Bavaria, which happened to be close to us.

Another gift was somewhat surprisingly related to the same area. We were given a donation to the John Nurminen Foundation by Jaakko and Tiina. They had donated a sum, which was pinpointed north-northeast of Helsingholmen, not far away from the spot where the aquarelle can be identified. A wonderful immaterial gift to the sea, which definitely needs help.

We spent one of the hottest and windless days in Helsingholm, trying to survive under provisional biminis, sipping champagne and rosé…

Here is a sunset photo from Helsingholmen, taken by Jaakko.

Aino sanoo, että hänellä on päivässä kaksi kohokohtaa: aamiainen ja nukkumaanmeno. Lisäksi häntä kiinnostaa ruokakulttuuri. Niinpä yksi keskeisiä parametrejä veneen valinnassa oli hyvä ja toimivan tuntuinen pentteri. Nyt se joutui ensi kertaa koetukselle ja tulos oli myönteinen. Muutenkin sisätilojen viihtyisyys oli tärkeä asia veneen valintaprosessissa. Tätä seikkaa ei usea veneen myyjä tunnu tajuavan. Näin vanhaa venettä ei yleensä osteta kilpailukäyttöön.

Viipyilevän rauhallisen aamiaisen jälkeen – sen, mikä erottaa arjen ja vapaa-ajan – naiset suunnistivat kaupungille ja minä ryhdyin etsimään moottorinkorjaajaa. Muutaman soiton jälkeen sain ystävällisen vihjeen, että Brinc Tec voisi auttaa minua moottoriongelman selvittämisessä. Totta. Runsaan puolen tunnin kuluttua soitostani havaitsin jonkun pyrkivän veneeseen, ja ilokseni työkalujen kera.

Moottori, Solé Mini 29, on venemoottoriksi varsin helposti käsillä. Kuvassa näkyvän puukehikon voi nostaa pois, jolloin huoltotoimet helpottuvat eikä juuri mitään tarvitse tehdä käsikopelolla. Harmittaa, että moottorit maalataan vasta kokoamisen jälkeen, jolloin maali lohkeilee rumasti joustavista kumiosista.

Seurasin tarkkaavaisesti mekaanikon puuhia, eikä hän minulta niitä salannutkaan, vaan selitti auliisti laulavalla murteellaan tekemisiään. Venediesel oli minulle vielä outo laite, joten jokainen vihje oli tärkeä. Polttoainesuodatin oli hyvin löysällä, mitään muuta vikaa ei löytynyt, mutta olin saanut arvokkaita tietoja ja neuvoja. Lisäksi moottorissa oli nyt uusi polttainesuodatin ja yksi varallakin. Mekaanikko vei minut verstaalleen, jotta pystyisin maksamaan tehdyn työn. Verstaan toisella puolella oli liike, missä myytiin myös venetarvikkeita. Ostin kiinnitysköyden ja joitakin pikkuosia ja kävelin takaisin veneelle.

Mitäpä olisi tyytyväisen turistin elämä ilman Ahvenanmaan pannukakkua?

Palattuani veneelle olivat naiset jo paikalla ostoksineen. Olimme saaneet uusia keittiötarvikkeita, tyynyt nukkumista varten ja kaikkea muutakin elämää helpottavaa. Kaapeissa oli ruokaa ja tuoreet yrtit odottivat kuin risteilyturistit majoitustilojaan. Kummitäti Paula lahjoitti Ofelialle tummansiniset kapokkityynyt, joita kokeiltiin heti istumalaatikossa: olikin jo iltapäivärosén aika.

Elämä hymyilee välillä pehmeästi.

Ruokaa laittaessa loppui kaasu. Pullo oli ruotsalainen ja tietenkin sen paineenalennusventtiili on erilainen kuin Suomessa. Maarianhaminassa vierailee kuitenkin niin paljon ruotsalaisia veneitä, että sopivia vaihtopulloja oli onneksi varastossa. Kaasuhuolto tulevaisuudessa siirtyi selvitettävien asioiden listalle.

Illalla oli Paulan aika matkustaa Helsinkiin ja takaisin työelämään. Saatoimme hänet laivaan ja palasimme haikeina takaisin veneelle. Alunperin oli tarkoitus jatkaa matkaa heti aamulla, mutta säätiedotus lupasi rajua ukkosmyrskyä, mikä oli tappanut useita ihmisiä Puolassa. Nyt se oli lähestymässä Suomea. Niinpä oli syytä jäädä Maarianhaminaan vielä vuorokaudeksi.

Venenuorisoa päätös kuumensi vähintään maltillisesti, sillä seuraavana perjantaina olisi serkun valatilaisuus Dragsvikissä ja sinne olisi aivan pakko päästä. Yritin ilmeisen turhaan selittää, että myrsky olisi paljon miellyttävämpi kokea pursiseuran ravintolassa kuin merellä.

( https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005324584.html ) Kiira kiersi lopulta Ahvenanmaan, mutta silti koin, että olimme tehneet oikein jäädessämme odottamaan vuorokaudeksi. Tietty kiireettömyys yhdistääkin ahvenanmaalaisia ja Lapin ihmisiä. Luonnossa liikkuvan aikataulu joustaa. Muuten voi käydä huonosti.

10.8.2017 heräsimme aamukuudelta aiemman päätöksen mukaan. Tosin olin herännyt jo aikaisemmin koiranunestani naapuriveneen tyrannikapteenin pojan kiekaisuun. Minne lienevät lähteneet jo viiden jälkeen. Naapurivene oli ilmeisen uusi ja sen kippari käyttäytyi niin komentelevasti perhettään kohtaan, että jos yrittäisin samaa tyyliä, perheeni poistuisi Ofeliasta tunnin sisällä ja pian sen kylkeen iskeytyisi jostain mustasta pörssistä hankittu torpedo. Naapuriveneen lähdön vuoksi sain kuitenkin Ofeliasta ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen sivukuvan, mistä käy ilmi sen ajan hengen mukainen muoto – yksi veneen valintaan johtaneista syistä.

Toiset ovat jo liikkeellä, me vasta lähdössä. Laivaliikenne kapealla väylällä on varsin vilkasta.

Irtauduimme laiturista klo 9.10 ja suunnistimme vilkkaalle laivaväylälle. Paula ja Saga jäivät kannelle valmistautumaan purjeiden nostoon ja minä nostin moottorin kierroksia päästyämme laiturialueelta. Moottori alkoi yskähdellä ja sammui! Kaasukahvan nopea palauttaminen tyhjäkäynnille eikä sen kääntäminen aivan ääriasentoon auttanut. Yritin käynnistää moottoria uudestaan, mutta se ei käynnistynyt. Syntyi uhkaava hiljaisuus. Mikä neuvoksi?

Olimme lähteneet ensimmäiselle kunnon purjehdukselle päivälleen 689 vuotta Vasa-laivan uppomisesta! Vasa purjehti samalla väylällä vajaan meripenikulman ennen ongelmia, me emme tarvinneet kuin kaapelinmitan…

Vedimme ulos genoan saadaksemme veneen taas ohjattavaan tilaan ja pidimme lyhyen keskustelutuokion Paulan kanssa. Furusundin venesatama olisi edelleen aivan lähellä, mutta sitä olisi epämiellyttävä lähestyä pelkillä purjeilla, etenkin, kun se olisi vasta kolmas laituriin ajo tällä veneellä. Furusundissa ei ollut mitään alan palveluja, joskin satamakaupunki Kapellskär ei ollut kaukana. Furusundiin jääminen muuttaisi myös koko purjehdussuunnitelmaa, sillä Paulalla oli aikaa vain rajallisesti.

Istuimme kuitenkin purjeveneessä ja päiväksi oli luvattu 9-11 m/s lounaistuulta. Ei ollut alunperinkään tarkoitusta tai syytä ajaa moottorilla Maarianhaminaan. Niinpä päädyimme nopeasti mañana-tyyppiseen ongelmanratkaisuun. Käänsimme keulan kohti Maarianhaminaa ja nostimme isopurjeen päästyämme salmen kapeimmasta kohdasta ja läheisen lossin reitiltä. Moottoriongelma ratkaistaisiin vasta Ahvenanmaalla, purjehdus hoidettaisiin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Päivä oli kaunis, mutta pipo ei ollut kuitenkaan liiottelua.

Laivaväylällä joutui olemaan aika tarkkana, sillä se on kapea, mutta toisaalta väylä on niin syvä, että purjeveneelläkin pystyi tarvittaessa monin paikoin kiertämään merimerkkejä väärältä puolen. Avomerellä kuljimme laivareitin eteläpuolella. Saimme pitkäksi aikaa matkaseuraa partiolaisten Tokka-Lotta -veneestä. Partiolaiset olivat nostaneet rehvakkaasti valkoisen spinaakkerin ja isohko vene kallisteli välillä voimakkaasti. Sitten spinaakkeri karkasikin käsistä. Ensin luulimme sen revenneen, mutta ilmeisesti joku köysi oli vain irronnut, sillä aikansa lepatettuaan purje pullistui uudestaan. Liekö veneessä myöhemmin jalussolmuharjoittelua? Partiolaiset eivät menneet Maarianhaminaan, vaan suuntasivat Rödhamniiin päin.

Vene kulki leppoisasti eikä ohjaaminen ollut vaikeaa. Tuulta oli ennusteen mukaisesti noin 10 m/s, puuskissa 12 m/s, merkitsevä aallonkorkeus noin 1,5 m, jolloin suurimmat aallot olivat noin 2,5-metrisiä. Veneen yksi valintakriteeri, tunnustettu merikelpoisuus alkoi käydä ilmi. Koska tuuli ja aallot tulivat melko suoraan takaa, oli mukavampi ajaa pienessä sivumyötäisessä ja jiippailla välillä. Kaikkiaan jiipattiin puolen tusinan kertaa. Saga mittaili huippunopeuksien olleen noin 9 solmua aallon työntämänä.

Jossain vaiheessa kävi Paula tekemässä ravitsevan tonnikalasalaatin ja välipaloina haukkailtiin marsipaania. Vaikka moottorin sammuminen kaihersi kipparin takaraivossa, purjehduspäivä oli nautinnollinen ja Sagakin, jolle avomeri veneessä oli uusi kokemus, tuntui pitävän kyydistä. Sitä paitsi ulkomerellä sai hyvin aurinkoa, vaikkei bikinikeli ollutkaan.

Marhällan Maarianhaminaan johtavan väylän suulla.

Täydellinen avomeri ei kestänyt pitkään. Melko pian alkoivat Nyhamnin tuulimyllyt näkyä horisontissa. Marhällanin tuntumassa päätin kokeilla lähtisikö moottori sittenkin käyntiin. Jos ei, meidän olisi valmistauduttava ajamaan purjeilla laituriin tai ikävässä tapauksessa laskettava ankkuri jonnekin, mikä vaikeuttaisi liikkumista. Iloksemme kone hyrähtikin käyntiin ongelmitta. Aamusta hieman säikähtäneinä emme uskaltaneet nostaa kierroksia lainkaan, sillä edes tyhjäkäynnillä käyvällä moottorilla laituriin ajo sujuisi helposti. Niinpä matelimme tyhjäkäynnillä loppumatkan melko tyynessä säässä ja kiinnityimme Länsisataman laituriin klo 18.45.

Äiti täällä…

Kun veneasiat olivat kunnossa, kävimme syömässä illallisen pursiseuran ravintolassa ja odotimme Ainon ilmestymistä veneeseen, mistä hän oli nähnyt vain valokuvia. Iltayhdeksältä Aino saapuikin lentokentältä ja avasimme hyvän samppanjapullon monen mukavan asian kunniaksi. Paula valittiin yksimielisesti Ofelian kummiksi. Olihan Paula osallistunut veneen valintaprosessiin monin tavoin ja nyt vielä auttanut sen purjehtimisessa Suomen aluevesille.

Boot 2018 claims to be the world’s largest boat fair, and probably it is true. The purpose of our mission was not to see boats, but to concentrate on things mentioned previously in the Ofelia’s improvement plan. Therefore, we just passed by the huge motor boat halls, and had a look at only a couple of sailboats.

Pentry peep

Beautiful wood work in a Hallberg-Rassy

A catamaran cytokinesis going on?

Another device to repair… (Najad)

Frankly speaking, the 40+ ft sized sailboats seem to somehow loose their charm. It is purely a matter of taste, of course. It should be mentioned, that the author has learned to sail with old wooden boats, where the cabin was luxurious if it had a decent crawling height, and the only electric devices were the round battery operated running lights, which were not really necessary, as the wind usually died before it became dark. Some people had fancy Seagull outboards, but they were noisy enough to wake up the surrounding archipelago.

Why aren’t the bigger boats cozy? The modern, wide sailboats resemble motorboats or modern living rooms, the interior colours are light, amplified by a powerful lightning. Just like visiting a block of flats, not a boat. In addition, it seems like the designers would become indolent when planning the interiors of a larger boat.

The electrical side of the modern boats is massive. Seeing the wrist thick cable bundles hidden behind the panels I find somewhat horrifying a) how much electricity is needed, b) how many devices may – or merely will – be decomposed at sea. The comfort has its price, and not only in monetary terms.

The wide sterns allow roomy cabins, but it usually means also a need for two helms, doubling the cost of expensive electronics. The cockpit may also become unpleasant, when the boat is healing, and sometimes downright dangerous. A boat with two rudders is easier to handle, but like the Bavaria in the picture below, has only one. A gust may surprise the helmsman…

A A modern, wide stern 34 footer (Bavaria)

Ofelia’s helm in winter. The boat has the same length as the Bavaria above!

The present Volvo Ocean Race proves that the wide stern sailboats can reach terrifying speeds. Therefore, larger interiors are not limiting sporty sailing, which in turn probably means that the wide stern trend has come to stay. It means also that the Mediterranean mooring will be more and more common in the Nordic countries.

Four 400 hp outboards. Enough, I presume?

Why?

The main purpose, getting acquainted with the solutions mentioned in the improvement plan for the next season, and equipments needed for Ofelia, proved to be more difficult than anticipated. The majority of the exhibitors seemed to be mostly German retailers, not OEM representatives. There were a number of OEM retailers, but our visits at their stands seemed to be less important than the beer glass in front of an agent. For instance, we tried twice to get attention at Dometic’s toilet section without success. A new toilet is, however, the key improvement goal for Ofelia.

We were much better welcomed by the boat representatives, especially at Hallberg-Rassy. We also had a nice discussion at the Estonian tourist stand. Estonia was in general rather well represented, and the blue-black-white flag was visible at least in three places. There was an impressive Saare-boat section, too.

The fair had a large, colourful and noisy beach department. One could also try surfing.

Oops!

Although our visit was unsuccessful in terms of obtained information or purchases, it became evident the fair is so large, that a person who is seriously interested to buy a new boat, especially a sailboat, should invest in a ticket to this fair and see what the boat market can offer.